Makeover osa 2

Makeover osa 2

Suunnitelmat hahmottuvat ja kuten yleensä niin unelmat kasvoivat ja koko asunto päätettiin pistää uuteen uskoon; ei ainoastaan kiintokalusteiden osalta. Jotta unelmat toteutuisivat, tehdään asuntoon paikka pyykinpesukoneelle ja kovasti pidetyn vaatehuoneen oviaukko siirtyy toiseen paikkaan.

Lattiapinnat sekä seinät kokevat myös uudistuksen ja Meillä Huushollilla onkin hyvä käydä vertailemassa värejä ovi sekä tasoväreihin, että kokonaisuus toimii hyvin yhdessä. 3D-kuvien avulla pystymmekin aika hyvin esittämään lopputuloksen ja tämänkin kodin tunnelman voi jo aistia kuvien välityksellä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Materiaaleiksi tähän kotiin haluttiin tammea, tuomaan sitä toivottua lämpöä ja valkoista jotta lopputulos olisi yksinkertainen. Yksityiskohdiksi valittiin mustaa sekä messinkiä, koska kotiin haluttiin kuitenkin jotain säväyttävää, muuten niin harmoniseen ja hyvin yhteen soljuvan värimaailman kanssa.


 

Meiltä saatte aina fotorealistiset 3D-kuvat kalustesuunnitelmasta, joka helpottaa materiaalivalintoja.



Tietoa evästeistä

Osa evästeistä on välttämättömiä palvelun sujuvalle käytölle. Tälläisiä ovat muun muassa kirjautumisen tai kielivalinnat mahdollistavat evästeet. Käytämme evästeitä myös parantaaksemme ymmärrystämme siitä, kuinka asiakkaat käyttävät sivustoamme. Keräämme tilastollista tietoa kävijämääristä varmistaaksemme, että sivusto vastaa käyttäjien tarpeita. Seuraamme millaisilla laitteilla, mihin aikaan ja mitä sisältöjä asiakkaamme etsivät palvelusta.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi hyväksyä palvelun häiriöttömän toiminnan takaamiseksi.

Ilman välttämättömiä evästeitä emme voi tallentaa asetuksiasi. Tämä tarkoittaa, että evästeet joudutaan asettamaan uudelleen jokaisella vierailukerralla.

Google Analytics

Sivusto kerää anonyymiä tietoa Google Analytics-palveluun, kuten kävijöiden määrän ja mistä sivustolle on tultu. Tämän tiedon avulla parannamme palveluamme ja sivustoamme.