Huusholli Keittiöt

Kiintokalusteita jo vuodesta 1995

Huusholli keittiöt perustettiin vuonna 1995.
Liikeideana valmistaa kauniita, toimivia sekä laadukkaita kiintokalusteita
ja kylpyhuone ryhmiä jälleenmyyntiin.

Huusholli Keittiön historia

1995
Huusholli Keittiöt perustettiin. Liikeideana valmistaa kiintokalusteita ja kylpyhuone ryhmiä jälleenmyyntiin. Kalusteet valmistettiin aluksi Marinkaisissa, Design tuotteen vanhoissa tiloissa.

1997
Toiminta laajeni ja konekantaa alettiin kasvattamaan mittatilauskaluste tuotantoon paremmin soveltuvaksi. Samaan aikaan palkattiin ensimmäinen myyjä, puuseppien lisäksi ja aloitettiin oma suunnittelu, sekä myynti ja avattiin ensimmäinen myyntipiste.

2001
Avattiin uusi myyntipiste toisen sisustusmyymälän yhteyteen, Kokkolaan Niittykadulle.

2004
Perustettiin oma myymälä ja muutettiin suurempiin tuotantotiloihin Måttisenkadulle.

2007
Tarvittiin jälleen lisätilaa. Tuolloin rakennettiin oma tehdas ja suuremmat myymälätilat Terminaalikadulle.

2010
Tehdasta laajennettiin, jotta saatiin kasaukselle omat erilliset tilat.

2011
Alettiin valmistamaan kodin kiintokalusteiden lisäksi myös myymäläkalusteita.

2014
Käynnistettiin projektimyynti, palvelemaan rakennusliike asiakkaita.

2015
Hankittiin jälleen lisää tuotantotilaa, projektituotannon tarpeisiin.

Tänä päivänä….

Huusholli Keittiöt valmistaa edelleen kylpyhuoneryhmiä, mutta myös kaikki muut kodin kiintokalusteet. Toimivista, kauniista sekä laadukkaista keittiöistä, sekä hyvästä suunnittelusta Huusholli tunnetaan. Kalusteita toimitetaan ympäri Suomen ja toisinaan myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Asiakaskuntamme koostuu vielä tänä päivänäkin pääsääntöisesti kuluttaja asiakkaista, mutta rakennusliikkeet ja kaupanala kasvaa koko ajan.  Tällä hetkellä Huusholli Keittiöt työllistää yrittäjät mukaan lukien 14 henkeä.

.

Inspiroidu

Selaa upeita keittiömallejamme netissä ja varaa aika Showroom näyttelytilaan, missä voit inspiroitua entistä enemmän.

Suunnittelu ja tarjous

Suunnittelijamme tekee kalustesuunnitelmasta visualisoinnin josta valmis lopputulos nähdään mahdollisimman tarkasti.

Rahoitus

Uuden keittiön rahoittamiseen on käytössämme joustavia rahoitusratkaisuja yhteistyössä Nordean kanssa.

Takuu

Mekanismeilla takuu on 10 vuotta. Rungoilla, ovilla ja pöytätasoilla takuu on 18 kuukautta valmistusvirheiden osalta.