Viikonloppu hiekkasärkillä

Viikonloppu hiekkasärkillä

Ajattelimme ottaa tavaksi kirjoitella blogia pieni muotoisesti ja kertoa kuulumisiamme täältä kalustemyynnin maailmasta.

Minä olen Piia ja hoidan meillä täällä Huushollilla mm:ssa projektimyyntiä. Viime viikonloppuna olin Kalajoella ja kävin ihastelemassa rakennusliike Wesainin jo toteutettuja kohteita, sekä tutustumassa aivan uuteen kohteeseen Aurinkoranta II:n. Toki lomailin pikkuisen myös siinä samalla, koska niinkin kauas kotoa olin lähtenyt. Kukapa sellaista tilannetta jättäisi käyttämättä? Ei kukaan.

Aurinkoranta II:n oli pystytys vaiheessa ja rakennuksen siluetti alkoi muodostua. Kohde on kiistatta hiekkasärkien parhaalla paikalla, aivan keskellä särkkiä, hiekkadyynin päällä. Asunnoista on näkymät merelle tai suoraan viime kesänä rakennetulle Hilmantorille. Kohde valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä. Tosin sen verran vauhdilla näytti elementit menevän paikoilleen, että hyvissä ajoin ennen luovutusta taitavat olla valmiina. Ihana oli seurata kun ammattimiehet asennusta tekivät. Siinä oli setät aika näppäillä. Nykyään on insta, facebook ja youtube pullollaan videoita, joissa ammatti-ihmiset tekee töitä. Ne on käsittämättömän suosittuja. Tästä työmaasta olisi voinut tehdä sellaisen. Sitä olisi kuka vain seurannut mielellään.

Minä olin paikalla kohdetta ihmettelemässä, en suinkaan vallattoman hyvien timpuritaitojeni vuoksi vaan, koska son mun homma ja etuoikeus. 😊 Eli me olemme mukana kalustamassa myös Aurinkoranta II:sta ja olemme erittäin ylpeitä siitä. Wesain rakennusliikkeenä rakentaa ”uutta” Kalajokea suurella sydämellä ja olemme innoissamme siitä, että saamme olla tässäkin projektissa mukana omalla panoksellamme. Yhteistyö Wesainin kanssa on alkanut muutama vuosi sitten ja olemme toteuttaneet muutaman isomman kohteen ja lukuisia pienempiä kohteita yhdessä. Projektikohteiden rakentaminen on aivan oma maailmansa ja yhteistyön sujuminen kaikkien osapuolien kesken on ensiarvoisen tärkeää. Projektien hallinta ja yhteistyön jatkuva kehittäminen on avainasemassa projektimyynnissä. Isojen kokonaisuuksien hallinta on yleensä pienien asioiden huomioimista. Wesainin kanssa kehitämme toimintatapoja jatkuvasti, etsimme uusia käytäntöjä ja hiomme hyviksi havaittuja tapoja aktiivisesti. Wesainin kanssa mukava tehdä yhteistyötä ja kasvaa yhdessä. Lisäksi Wesainin kohteiden sijainti hiekkasärkillä antaa projekteille aivan oman aaltonsa. Niitä ei voi verrata.. ei oikein mihinkään.

Minun työni on tehdä projektimyynti kohteiden kalustesuunnittelu, tarjouslaskenta, markkinointi kuvat, asiakas muutokset, tilaukset ja toimia linkkinä rakennusliikkeen, asentajien, tuotannon ja asiakkaan välillä. Välillä pääsen työmaalle ihmettelemään uusien kohteiden rakentamista, niin kuin viime viikonloppuna, mutta pääsääntöisesti minua ei sinne päästetä. Kyselen liikaa, keskeytän työt, viisastelen ja olen muille vaaraksi, sanovat rakennusmiehet. Ymmärrän toisaalta. 😃 Eikä päästetty tälläkään kertaa sisälle. Sain katsoa aidan takaa. Ihan hyvä systeemi sekin. Epäilen, että olivat pystyttäneet ne aidat just ennen kuin tulin…

 

Ihana kohde siitä kuitenkin tulee vaikka eivät pystytysporukalle kalustesuunnittelijaa esitelleetkään. 😃 Tässä teille kuitenkin muutamia kuvia työmaasta ja kohteen valmiita markkinointikuvia, jotka tein jokin aika sitten. Kävin myös kuvaamassa valmista Hilmantorin asuntoa, josta myös pari otosta. Hilmantorin projektin toteutimme yhteistyössä Wesainin kanssa viime kesänä. Palataan meidän työpäiviin ja projekteihin taas joku päivä. Aurinkoista talvipäivää kaikille 😊